lauantai 12. lokakuuta 2013
Eläinlääkäriin mars!
Heipä hei! Taas pitkästä aikaa päätin tulla hieman päivittelemään Cleon blogia. :) Syksy on saapunut ja monenväriset lehdet ovat värittäneet maiseman kauniin puna-kelta-oranssin sävyiseksi. Viime viikolla (keskiviikkoaamuna) lähdimme taas koko porukalla viimeistä kertaa tänä vuonna mökkeilemään. En ehtinyt ottaa Cleosta mökkireissun aikana ollenkaan kuvia, mutta muutaman hieman vanhemman ulkokuvan tähän postaukseen aion laittaa. Eilen varasimme mummin kanssa Cleolle eläinlääkäriajan maanantaille klo: 16:30. Cleolle annetaan tehosterokotus, Cleo sirutetaan ja silmät tutkitaan. Cleolla on vilkkuluomet hieman esillä koko ajan, joten haluan että nekin tarkistetaan samalla eläinlääkärireissulla. Matoja Cleolla ei ole, koska juuri madotin sen eikä ulosteessakaan näy mitään ylimääräistä. Puhelimessa el.lääkäri epäili vilkkuluomien esilläolon johtuvan stressistä, joka tosin voi ollakin ihan mahdollista
(juuri viime viikonloppuna tultiin mökiltä kotiin ja Cleo hieman
stressaantui automatkasta, kuten aina). Cleo myös nirsoilee nykyistä
enemmän ruokien suhteen, joten ihan hyvä että kissi pääsee
tarkistettavaksi. Toivotaan nyt, ettei johdu mistään vakavasta! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti